Yli-Juuruksen talo

Yksi Turkansaaren ulkomuseon hienoimmista kohteista on Yli-Juuruksen talo. Se löytyy Siikasaaresta, jonne pääsee Turkansaaresta lähtevää siltaa pitkin. Juuruksen tila sijaitsi Oulunsuussa Juurusojalla ja on pysynyt saman suvun hallussa vuodesta 1683 lähtien. Oulunsuun asuttamista tutkiessa Juuruksen nimi nousee ensimmäisen kerran esiin jo vuonna 1587, jolloin Heikki Juurus (Hend Lars Jurus) mainitaan. Nykyisinkin Oulujoen varrelta löytyy useita Juurus-alkuisia paikannimiä. Perintötilana säilynyt Yli-Juuruksen talo ja tilaan kuulunut aitta lahjoitettiin vuonna 1988 Turkansaaren säätiölle talon isännän Jaakko Juuruksen toimesta. Rakennus saatiin pystytettyä Siikasaareen 1990-luvulla, josta lähtien se on ilahduttanut vierailijoita esitellen Pohjois-Suomen tilallisten elämää.

Juuruksen talon rakennusvuodesta ei ole tarkkaa tietoa, joskin se muistuttaa paljon 1700-luvulla rakennettuja isoja taloja. Tiedetään, että ainakin 1900-luvun alussa taloa on sisustettu uudelleen ja se sai uudistetun ilmeen tilan emännän toimesta. Talo on maalattu perinteisellä punamultamaalilla, jonka historia ulottuu Suomessa jo 1500-luvulle. Nykyään talon sisustus kuvaa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun elämää. Museoalueella Juuruksen talo sijoitettiin Siikasaareen metsänhoitajan taloksi Parttuaisten savottatyömaarakennusten läheisyyteen. Tapetit yleistyivät Suomessa 1800-luvun loppupuolella, jotka Juuruksen talosta löytyvät. Pintaverhoilu on mallinnettu vanhimmista löydetyistä tapettikerroksista ja maalipinnoista. Sisustus ja kalusteet ovat taas löydetty Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmista, jotka vastaavat talon vanhaa sisustusta valokuvien perusteella. Talossa on myös toimiva ja käytössä oleva leivinuuni, valmistui vuonna 1997 Siikasaareen siirtämisen jälkeen.

Juuruksen tila sijaitsi laajojen luonnonrikkauksien lähellä Oulujoen varressa. Isolla talolla oli perinteisesti paljon eläimiä ja myös Juuruksen tilalta löytyi esimerkiksi hevosia, lehmiä, porsaita ja lampaita sekä sonni. Esimerkiksi vuonna 1914 tilalla oli jopa 40 lehmää. Merkittävä määrä kotieläimiä vaikutti esimerkiksi siihen, että talon väki ei ollut niin riippuvainen vuoden viljasadosta. Tila säilyi asuttuna Oulunsuussa vuosisatojen ajan pula-aikojen ja sotien läpi, vaikka muita Oulun seudun tiloja jäikin ajoittain autioiksi.

1800-luvun alussa talossa toimi kestikievari, jonka kautta matkailijat pääsivät Ouluun tai Oulusta itään. Kestikievareita perustettiin Ruotsin kruunun määräyksestä jo 1700-luvulla kaikkien valtateiden varrelle, jossa myös Yli-Juuruksen talo sijaitsi. Näiden järjestäminen oli talonpoikien vastuulla ja niihin sopivat tietysti vain tarpeeksi suuret ja varakkaat tilat, joissa kestitys, kyyditys ja yöpyminen onnistuivat. Kestikievarin pitoon kuului kyytihevosten pitäminen ilman omaa hevosta kulkeville matkailijoille ja tarpeen tullen heidän kyyditsemisensä. Tämä kyydityksen vastuu oli talonpojille ikävä rasite, jonka takia paikalliset talolliset järjestivät kyydittäjille vuoroja. Saattoi kuitenkin käydä niin, että talon omistaja joutui joka tapauksessa kyyditysvastuuseen, kun vuoroja pakoiltiin. Juuruksen talossa yöpyi todennäköisesti paljon matkailijoita sen sijaitessa tärkeällä liikkumisväylällä Oulujoen varrella. Se oli myös viimeinen kestikievari ennen Oulua Kajaanista matkatessa. Keskikievarin pitäminen Juuruksen talossa kesti vain reilut 20 vuotta, mutta antoi silti oman mielenkiintoisen yksityiskohtansa talon historiaan.

1800-luvulla Juuruksen tila joutui yllättävän huomion kohteeksi, kun Oulua koetteli vakava tulvakriisi. Vuonna 1848 useassa sanomalehdessä kerrotaan Oulua koetelluista tulvista kyseisen vuoden alussa. Moni talo Juurusojan varrella oli kärsinyt pahoista vahingoista. Myös pellot ja niityt olivat veden varassa. Onnettomuuden vahinkojen edetessä Ouluun asti, kaupunginkirjuri lähti selvittämään, mistä tulviminen johtui ja otti mukaansa 150 miestä. He löysivät tulvien takana olleen suuren jääpadon, joka oli muodostunut Juuruksen tilalle. Jutuissa kerrotaan, että jääpato saatiin avattua ja vesi pääsi jälleen virtaamaan vapaasti. Tämä Juuruksen tilaan liittyvä uutinen löytyi Åbo Underrättelser:sta, Åbo Tidningar:sta, Ilmarisesta, Morgon Bladet:sta ja Maamiehen ystävästä. Kyseessä oli selvästikin iso tapaus, kun asiasta kirjoitettiin paljon. Åbo Tidningarissa osattiin kertoa, että vastaavanlainen talvella vahinkoa aiheuttanut tulva oli sattunut viimeksi 24 vuotta sitten. Juuruksen tila nousi ainakin jonkinlaiseen maanlaajuiseen tunnettavuuteen, vaikka esimerkiksi talon isäntää Jaakko Abrahaminpoika Juurusta ei mainita. Jutuissa ei myöskään kerrota, miten itse talon väki osallistui padon purkamistalkoisiin, mutta voisi ajatella, että jääpato aiheutti heillekin haittaa ja sitä kautta hekin halusivat auttaa padon raivaamisessa.

Juuruksen tilalla on hyvin mielenkiintoinen ja monivaiheinen historia. Se oli merkittävä tila Oulujoen varrella vuosisatojen ajan ja pysyi kannattavana yli vaikeidenkin aikojen. Nykyään upeasti 1800-luvun taitteen tyyliin entisöity talo täydentää Turkansaaren ulkomuseon pihapiiriä Siikasaaressa ja on erittäin arvokas ja suosittu osa museokokonaisuutta. Yli-Juuruksen talon pihapiiristä löytyy myös pyykkiaitaksi kutsuttu näyttely, joka esittelee suomalaisia tapoja pestä ja huoltaa tekstiilit aikana ennen pesukoneita.

Kirjoittaja

Maija Sihvola, Turkansaaren ulkomuseon korkeakouluharjoittelija

Tutkimuskirjallisuus

Matti Huurre & Jouko Vahtola. Oulujokilaakson Historia Kivikaudelta Vuoteen 1865. Oulu: [Oulujokilaakson historiatoimikunta] 1991.

Timo Niiranen. Miten ennen asuttiin. Keuruu 1981.

Lähteet

Pohjois-Pohjanmaan museon vuosikertomus 1997.

Perunkirjakortisto 1914 Heikki Juurus.

Åbo Tidningar, 12.02.1848, nro 12 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu:17.06.2024.

Fennia, 01.01.1893, nro 8, s. 155 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu:17.06.2024.

Åbo Underrättelser, 12.02.1848, nro 12, s. 1 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu:17.06.2024.

Ilmarinen, 05.02.1848, nro 10, s. 3 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu:17.06.2024.

Morgonbladet, 14.02.1848, nro 12, s. 4 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu:17.06.2024.

Maamiehen Ystävä, 26.02.1848, nro 8, s. 4 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu:17.06.2024.