Turkansaaren ryijyt

Turkansaaren ulkomuseossa pääsee terva- ja savottateemojen ohella nauttimaan myös pohjoismaisesta käsityöperinteestä, jonka jälkiä näkyy rakennusten tunnelmissa ja sisustuksissa. Useamman rakennuksen seiniä koristaa kotimainen tekstiilituote, ryijy, jonka historia kertoo Suomessa tapahtuneesta tapojen ja tarpeiden muuttumisesta viime vuosisatoina.

Ryijyn historiaa

Nykyään seinäkoristeena tunnettu ryijy luotiin alun perin käyttöesineeksi. Lämmintä eläimentaljaa jäljittelevä ryijy toi käyttäjälleen lämpöä ja mukavuutta venepeitteenä, vaatteiden valmistuskankaana, sängynpeitteenä, mattona ja keinutuolin tai penkin pehmusteena. Siitä tuli vasta myöhemmin seinäkoriste. Ryijyn valmistustaidon juuret on jäljitetty 5000 vuoden takaiseen Mesopotamiaan, ja nykyinen ryijytyyppi on liitetty nimenomaan Suomeen ja muihin pohjoismaihin.

Suuren villamäärän vaativa ryijy on pitkän historiansa aikana ollut hyvin arvokas, vaikka ensimmäiset ryijyt olivatkin ulkonäöltään melko vaatimattomia. Varhaisten ryijyjen koristekuvio oli nykyisestä poiketen tasaisella puolella, kun taas nukka jätettiin luonnonväriseksi ja kuviottomaksi. Nukkaa ei tarvinnut koristella, koska ryijyn ollessa peitteenä nukkapuoli jäi piiloon. Itse kuvioiden aiheet olivat erilaisia geometrisia kuvioita, ruutuja, raitoja ja niiden yhdistelmiä. Yleisin kuvio lienee kalanverkkokuvioksi kutsuttu vinoruutukuvio.

1600-luvun puolivälissä ryijyt alkoivat olla molemmin puolin nukitettuja ja kuviot siirtyivät tasaisesta pohjakuteesta nukkaan. Säätyläisryijyt olivat yksilöllisiä ja koristeellisia, kansanryijyt puolestaan luonnonvärisiä ja yksinkertaisia.

Kirkkoryijyt

Kirkoissa oli perinteisesti oma ryijy, jonka päällä pappi piti saarnoja. Ryijy lämmitti ja sen uskottiin suojelevan pappia pahoilta voimilta, jotka yrittäisivät vaikuttaa häneen lattian alta. Erilaiset ristit ovat kirkkoryijyjen suosituin koristeaihe. Turkansaaren kirkkoryijyn risti myötäilee kirkon katolla olevaa taottua ristiä.

Perinteen mukaan kirkkovihkimisessä morsiuspari vihittiin parin oman kapioryijyn päällä. Vihkiryijyissä tyypillisiä ovat olleet myös erilaiset onnea tuovat ja suojaavat symbolit. Vihkiryijyperinne elää edelleen ajassa ja esimerkiksi Turkansaaren kirkossa järjestettävissä vihkimistilaisuuksissa käytetään Turkansaaren kirkon ryijyä.  Seremonian ajaksi ryijy nostetaan lattialle alttarin eteen, ja hääpari voi lausua valansa sen päällä. Turkansaaressa järjestetään joka kesä useammat häät.

Ennen Turkansaaren kirkon nykyisiä tekstiilejä, vanhaa kalastajakirkkoa koristivat punaiset tekstiilit, joihin kuului myös kirkkoryijy. Syvänpunaista kangaspuissa kudottua ryijyä koristaa kaksi Turkansaaren kirkon ristiä, joiden muoto on esikuvalleen hyvin uskollinen. Vanhempi kirkkoryijy löytyy kahvilarakennuksena toimivan Ylikärpän pirtin seinältä.

Vihkiryijy Yli-Juuruksen pirtissä

Koska ryijy oli arvokas ja kallis tekstiili, sitä pidettiin hyvänä kapiona, eräänlaisena häälahjana morsiamelta ja tämän perheeltä sulhaselle. Kapio- eli vihkiryijyn kutoi yleensä morsian, joku morsiamen lähipiirin henkilö tai ammattikutoja. Kapioryijyn saattoi saada myös osana palkkaa. Turun linnaa hallinneen Juhana-herttuan tiedetään antaneen kapioryijyjä linnan palvelusväelle ja aatelisneidoille 1500-luvulla.

Yli-Juuruksessa oleva ryijy edustaa kansallisromantiikan 1920—1930-luvulla henkiin herättämää vihkiryijyperinnettä. Vihkiryijy oli menettänyt suosiotaan 1800-luvun aikana täkkien tullessa muunlaisten peittojen tilalle. Vihkiryijyä ei enää 1930-luvulla enää tarvittu peitoksi. Sen sijaan siitä oli tullut kaunis koreilutekstiili seinälle vieraiden ihailtavaksi. Yli-Juuruksen ryijy komeileekin nyt pirtin puolella sen sijaan, että se olisi levitetty kamarin sängylle.

1900-luvulla valmistettuihin ryijyihin haettiin usein mallia vanhoista ryijyistä, koska haluttiin korostaa kotimaista perinnettä ja valmistustaitoa. Yli-Juuruksessa olevan ryijyn malli on peräisin U.T. Sireliuksen suositusta kokoelmateoksesta, Suomen ryijyt, jossa se kantaa nimeä Karkun ryijy 1784. Ryijyssä on 1700-luvun vihkiryijyille tyypillisiä aiheita: morsiamia, tulppaaneja, elämänpuita, vihkivuosi ja omistajan nimikointi. Elämänpuu-symbolin uskottiin tuovan onnea ja turvaa ryijyn alla nukkuvalle morsiusparille. Kolmella terälehdellä tai pyöreällä kukinnolla kuvattu tulppaani oli sekin suosittu ja kauniina pidetty koriste ryijyissä. Tulppaani ei kuitenkaan ollut kansankutojille ennestään tuttu, joten siitä syntyi monia variaatioita kutojien kopioidessa sitä säätyläistekstiileistä ja muista ryijyistä. Toisinaan geometriseksi pelkistynyttä tulppaania voi olla hankala tunnistaa edes kasviksi. Myös Yli-Juuruksesta löytyvän ryijyn tulppaanit jäävät katsojalleen tulkinnanvaraisiksi.

1900-luvun uudet ryijymallit

Vanhempien ryijymallien replikoinnin lisäksi 1800-luvun lopun ja 1900-luvun kansallisromantikot loivat myös uusia, ajan ihanteita kuvastavia ryijyjä. Uuden design-ryijyn suunnittelijat olivat harvemmin enää tavallista maaseudun väestöä, vaikka kansanomaisia ryijyjäkin toki valmistettiin. Sen sijaan ryijysuunnittelijoina tunnetuiksi tulivat taiteilijat ja taidesuunnittelijat, joiden joukossaan olivat muiden muassa Kalevala-aiheisista maalauksista tunnettu taidemaalari Akseli Gallén ja Armi Ratia, joka tunnetaan Marimekon perustajana.

Design-ryijyjen aikaa kuvastaa Turkansaaressa tekstiilisuunnittelija Unto Ivaskan 1900-luvun alkupuolella luoma “Sammaleenkukka”. Luontoaiheisessa ja herkässä ryijyssä on paksu kehyskuvio ja keskellä vanhempaa 1800-luvun kolmitulppaaniryijyä mukaileva asetelma suunnittelijan omilla muutoksilla. Kolmitulppaaniryijylle tyypillisellä tavalla keskimmäinen kukka on vallitseva ja uloimmat köynnösmäisiä keskikukan kehystäjiä. Ryijy on kahvilarakennuksen seinällä.

Jotain uutta, jotain vanhaa

Varhaisen ryijyn geometrisesta kuvioperinteestä muistuttaa Sorvon savupirtin emännänhuoneen ryijy, joka on kuitenkin valmistettu vasta 1930-luvulla. Ryijyn kuvio jakautuu funktionaalisesti yhdeksään eri osaan, joissa on kukkia ja abstrakteja polveilevia varsikuvioita.

Kooltaan ryijy on varsin siro ja on siten sopinut pienempäänkin pirttiin tai huonekalun viereen seinälle. Tällainen ryijy oli myös helppo ottaa mukaan uuteen pieneen kaupunkikotiin. Ryijytyypeistä juuri pienryijy pysyi suosittuna Suomen kaupungistuessa 1900-luvun aikana. Pienessä asunnossa kotikylästä muistuttavat tekstiilit toivat omistajilleen lämpöä ja turvaa.

Peitteet pohjoisessa, ryijy ja raanu

Varsinainen kansanryijyperinne ulottui Suomessa Pohjanmaalle saakka ja idässä Kymenlaaksoon. Oulujoen korkeudella ryijyä tyypillisempi peite oli nukaton raanu. 1900-luvulla ryijyn uuden suosion myötä ryijyjä alettiin valmistaa aiempaa useammin myös kautta maan. Yksi uuden ryijyilmiön edistäjistä oli suositun Kotiliesi-lehden sivujulkaisuna ilmestynyt Kotilieden Aitta, joka mainosti ryijyjä ja niiden valmistusta ja toi ryijyn siten myös niihin pitäjiin, joissa sitä ei ollut aiemmin valmistettu.

Ryijyn suosiosta huolimatta myös pohjoisen peite, raanu, on pitänyt pintansa. Raanun näkee Turkansaaressa edustettuna metsä- ja uittomuseon puolella kämppäemännän kamarissa. Kamarin ruutukuvioiset raanut ovat seinällä koristeena ja lämpöeristeenä sekä pedillä päiväpeitteenä.

Ryijy nykypäivänä

Ryijynvalmistustaito kangaspuissa on nykyään harvassa, mutta ei täysin unholassa. Muutamat taitavat valmistajat kutovat niitä edelleen. Kangaspuiden rinnalle on tullut esimerkiksi ryijynpohjakankaat, jotka mahdollistavat ryijyn valmistamisen ilman kangaspuita. Ryijyperinne elää nykyajassa ja taitoa opetetaan muun muassa eri asteen koulutuslaitoksissa ja vapaan sivistystyön parissa.

Turkansaaressa nuorinta ryijyperinnettä edustaa museon 100-vuotislahjaksi saama ryijy, jonka kuviona on maisema Turkansaaren kirkosta ja sen ympäristöstä. Ryijyn mallina on toiminut maalaus, jota ryijyn valmistaja on seurannut. Kuvan silmämääräinen seuraaminen on menetelmänä ollut suosittu Kotilieden Aitan mainostaman tarkan replikoinnin rinnalla, koska ilman tarkkaa valmistusohjetta ryijy saa ainutkertaisen ilmeen.

Kirjoittaja

Martta Hillukkala, Turkansaaren korkeakouluharjoittelija kesällä 2025.

LÄHTEET

Sopanen, Tuomas & Willberg, Leena: Ryijy elää. Suomalaisia ryijyjä 1778—2008. Lönnberg Print 2008.

Ryijyperinne. Elävä kulttuuriperintö. https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Ryijyperinne (Luettu 18.12.2025).

Turkansaaren arkisto.